Yhteystiedot

Sähköposti
Osoite

Formaalintie 10
20780 Kaarina

Maria Jensen

Intohimoni lääketieteeseen alkoi heti kun opin lukemaan – sama intohimo johti minut myöhemmin työskentelemään eturivin solubiologiseen tutkimusryhmään Turussa. Tieteen lisäksi hevoset ovat olleet intohimoni lapsesta asti. Ratsastan edelleen säännöllisesti sisukkaan ja vauhdikkaan 25-vuotiaan hevoseni kanssa.

Koska sain aimo annoksen yrittäjähenkeä äidinmaidossa, halusin yhdistää intohimoni hevosiin tieteen kanssa luodakseni jotain uutta, koko hevosalaa hyödyttävää. Tiedän kuinka kallista hevosen omistaminen ja valmentaminen on, ja kuinka sydäntäsärkevää on kun oma hevonen sairastaa. Tästä syystä olen varma, että Aavagen on oikealla polulla.

Emine Lundsten

Koulutustaustani on solu- ja molekyylibiologiassa, josta valmistuin filosofian maisteriksi vuonna 2013. Olen tehnyt tutkimustyötä mm. transkriptiofaktoreiden ja geeninluennan, sekä ei-koodaavien RNA-molekyylien parissa.

Aloitin hevosharrastukseni jo varhain, ja se polku johtikin moniin mahtaviin ja työntäyteisiin kesiin Suomessa, Ruotsissa ja Englannissa. Olen myös aktiivinen koiraharrastaja, ja koirat ovatkin olleet keskeisessä osassa elämääni jo parikymmentä vuotta. Olen innoissani, että pystyn taas palaamaan hevosten pariin ja yhdistämään siihen osaamiseni tieteen alalta.